Viimeviikkoinen sotilasvallankaappaus sekä kansan myötämielisyys tai hiljainen hyväksyntä sille ovat hyvä excuse herätellä kysymystä demokratian itseisarvoisuudesta.

Nykyisessä valtapoliittisessa retoriikassa ja ilmeisen usein myös käytännössä demokratia nähdään eräänlaisena itseisarvona, joka täytyy tuoda joka maahan ja joka toimii kaikkien kansan ongelmien perusratkaisuna. Yhdysvallat toi sotavoimiensa avulla demokratian Afganistaniin ja Irakiin näin uskoen vapauttavansa kansan ja antaen mahdollisuuden kaikille onnen tavoittelemiseen heidän oman Itsenäisyysjulistuksensa hengessä. Nyt Thaimaan sotilasvallankaappaus on saanut kaikki tahot EU:sta lähtien ilmaisemaan pahoittelunsa ja nuhteensa demokraattisen järjestyksen uhmaamisesta. Demokratia on aina oikea ratkaisu kaikille valtioille, tuntuu olevan länsimaiden yksimielinen näkemys. Demokratia on itseisarvo, josta ei voida tinkiä.

Näkemys on luonnollisesti hieno ja pitkällä tähtäimellä olen itsekin ainakin tällä hetkellä sitä mieltä, että kaikenlainen deliberatiivisuuden ja mahdollisimman monen ryhmän ja yksilön mielipiteen mukaanottaminen päätöksentekoprosessiin on lähtökohtaisesti hyvä asia ja se suuntaus mihin tulee pyrkiä, ehkä jopa oikeudenmukaisuuden suositeltavin kriteeri. Ongelma on se, edistääkö demokraattinen valtiojärjestys kaikissa tilanteissa tätä päämäärää.

Thaimaan tapaus valaisee ehkä erästä keskeistä demokratian ennakkoehtoa, sitä, että kansan pitää olla valmis siihen. Kuningas on Thaimaassa uskomattoman suosittu hahmo. Hänestä ei pidetä, vaan häntä nimenomaisesti rakastetaan kaikissa kansanryhmissä, erityisesti kouluttamattoman enemmistön joukossa. Jos järjestettäisiin kansanäänestys, jossa kysyttäisiin pitäisikö kuninkaalle luovuttaa yksinvaltius, olisi melko varmaa, että kansa riemumielin luovuttaisi vallan hänelle koulutetun vähemmistön protesteista huolimatta. Kansan suurille riveille demokratia ei ole näyttäytynyt minään vapauden airueena, vaan on lähinnä monimutkaistanut ja hämärtänyt valtaapitävien joukon.

Samanaikaisesti poliittiset asiantuntijat painottavat sitä, että Thaimaassa ei ole yhtään puoluetta, joka nousisi kansan joukosta. Vallassa olevat puolueet ovat lähes järjestään olleet rikkaiden liikemiesten ympärilleen kokoamia ryhmittymiä, jotka ovat rahalla kyenneet ostamaan mainoksia ja ääniä valtaan päästäkseen. Thaksin, nyt vallastapoistettu pääministeri edusti juuri tätä tyyppiä. Kansan edun lisäksi pääministerin sydäntä lähellä olivat omat rahalliset edut, joita edistäessään hän traditionaalisen korruption ja rahan välistävedon lisäksi muutteli lakeja businessimperiuminsa tarpeiden mukaan kiertäen näin mm. 1,3 miljardin dollarin yrityskauppansa verovapaaksi.

Koulutettu kansanosa oli näistä väärinkäytöksistä varsin kuohuksissa vaatien pääministerin eroa eri mielenosoituksissa. Suomen kaltaisessa vakaan demokratian ja korkean koulutuksen maassa Vanhanen ei olisi pallillaan istunut päivääkään tällaisten syytösten julkitulon jälkeen. Thaimaassa mitään ei kuitenkaan tapahtunut, koska kansan suurelle kouluttamattomalle enemmistölle maaseudulla, ongelmat olivat liian epämääräisiä ja abstrakteja, jotta he olisivat niihin reagoineet. Sen sijaan Thaksinin vakuuttelut siitä, että ongelmat johtuivat hänen vastustajiensa käyttämästä mustasta magiasta sekä tähtien epäedullisesta asennosta olivat kansalle ymmärrettävempiä.

Kaupunkien koulutettu väestö järjesti suuria mielenosoituksia ja erilaisin protestimuodoin koetti kammeta korruptoitunutta pääministeriä vallasta. Tästä huolimatta hänen voittonsa seuraavissa vaaleissa oli melko selvä galluppien ja asiantuntijoiden mukaan. Äänten kalastelussa Thaksin osasi nimittäin maaseudulla käyttää kaikkia klassisia temppuja. Thaksinin agitaattorit pelottelivat kansaa noituudella, antoivat tyhjiä lupauksia rahallisesta tuesta, lahjoivat ja manipuloivat äänestystä. Ja vaikka nyt armeija poisti yhden tällaisen vallasta tuntuvat kansainväliset thaimaan-asiantuntijat olevan varsin skeptisiä sen suhteen, että seuraava demokraattisesti valittu pääministeri olisi mainittavasti parempi, vaikka vielä on liian aikaista sanoa mitään.

Kaikki tämä osoittaa minusta sitä, että demokratian toimimisen eräänä ennakkoehtona on kansan siedettävä koulutustaso. Tietty peruskoulutus vaaditaan, jotta keskimääräinen kansalainen olisi kiinnostunut valtakunnan tason poliittisista ongelmista ja ymmärtäisi valtionhallinnon monimutkaista kokonaisuutta tarpeeksi ymmärtääkseen sen epäkohtia. Euroopassakin demokratialla oli pitkä etsikkoaikansa, jonka aikana erilaiset epädemokraattiset hallitsijat ottivat vallan milloin Ranskassa, milloin Saksassa, Espanjassa tai Portugalissa. Vasta kansan noussut koulutustaso ja demokratian sisäistäminen ovat tehneet euroopan valtioista niitä vakaita demokratioita, joita ne tänä päivänä ovat.

Muutama muukin seikka saattaa lisätä kiinnostusta demokratiaan koulutuksen ohella. Ensinnäkin tietty perustoimeentulo lienee ehtona sille, että on aikaa ja voimia katsoa oman välittömän tulevaisuuden ja hengissäpysymisen ylitse ja kiinnostua valtakunnan tason asioista, (vaikka oma köyhyys saattaisi johtua osaltaan rakenteista joiden muuttamiseen oikealla äänestyskäyttäytymisellä voisi vaikuttaa). Lisäksi voisi ajatella, että mitä enemmän ihminen siirtyy osaksi rahataloutta, sitä merkittävämmäksi valtakunnan asiat muotoutuvat niiden vaikuttaessa häneenkin. Luontaistaloudessa elävä kylä voi olla melko omavarainen, jolloin perspektiivin siirtäminen kylän ulkopuolelle kaukaiseen pääkaupunkiin voi tuntua turhalta. Siellä tapahtuvien vallanvaihdosten merkitys kylälle voi olla varsin olematon (kerrotaan, että jotkin omavaraiset yhteisöt Siperian perukoilla elivät Neuvostoliitossa vielä 2000-luvun alussa). Mitä enemmän talous on riippuvainen rahasta ja integroitunut osaksi maailmankauppaa, sitä selkeämmin valtion asiat vaikuttavat omaan leipäänkin. Oman elintason turvaaminen on kuitenkin se voima, jolla ihmiset saadaan liikkeelle kaikista ideologioista riippumatta. Tämän logiikan perusteella Euroopan Unionikin alunperin perustettiin turvaamaan rauha Euroopassa tekemällä ne taloudellisesti liian riippuvaisiksi toisistaan.

Thaimaassa demokratia on vasta nuori ja kouluttamaton kuningasta palvova kansa ei ole vielä ottanut sitä omakseen. Niinpä demokraattinen päätöksentekojärjestelmä voi tuottaa valtaan henkilöitä, jotka eivät ole kansakunnalle hyödyksi. Tällöin jonkin valistuneen tahon interventio voi olla kansakunnalle hyväkin asia. Nyt vallan ottanut armeijan johto tuntuu varsin vakavasti olevan ajamassa thaimaalaisten etua ja pyrkivän uuden perustuslain ja vaalien avulla vakauttamaan maan, jonka hallitus on viimeiset kuusi kuukautta ollut varsin toimimaton Thaksinin aiheuttamien ristiriitaisuuksien johdosta. Niin kauan kuin sotilashallinnon päämäärät ovat vilpittömät, eivätkä he rakastu liikaa valtaan, voi tämä antidemokraattinen interventio olla keskimääräiselle thaimaalaiselle ja kansalle kokonaisuudessaan hyväksi.

Filosofisesti ongelma on tietysti kimuranttia perustella, koska valistuneen itsevaltiaan kriteereitä on ehkäpä kovin vaikeata kiveen hakata. Myöskään sen osoittaminen, milloin demokraattinen järjestelmä toimii liian huonosti, jotta interventio olisi sallittu, on melko mahdoton tehtävä. Mutta pragmaattiselta kannalta vaikuttaisi, että tässä yksittäistapauksessa ainakin ovat nämä sumeat ehdot toteutuneet.